HAMMASSAIRAUKSISTA

Hevosten hammashoito on ottanut valtavia harppauksia eteenpäin viime vuosina ja uudet hoitomuodot puhuttavat sekä aiheuttavat kysymyksiä. Tässä kirjoituksessa pyrimme tekemään näitä uusia tuulia ymmärrettäväksi tavalliselle hevosenomistajalle. 

Perinteisesti hevosen hammashoito on kutsuttu raspaukseksi, sillä toimenpide keskittyi kiillepiikkien tasoitteluun. Toimenpiteen saattoi tehdä kengittäjä tai eläinlääkäri, joskus omistaja itsekin. Nyttemmin on havahduttu siihen, että kiillepiikit, vaikka yleisiä ovatkin, eivät suinkaan ole ainoita hevosen suun ongelmia. 

Nykyaikaisessa hammashoidossa, jossa hevonen rauhoitetaan, ja suu tutkitaan valon ja peilin tai joskus tähystimen (hammasskoopin) avulla, nämä muut aiemmin havaitsematta jääneet ongelmat voidaan tunnistaa ja hoitaa. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, sillä saaliseläimenä hevonen peittää hammaskipuaan taitavasti ja melko vakavienkin hammasongelmien oireet ovat usein lieviä. Paha haju suusta, osaksi pureskeltujen heinäpallojen pudottelu, hidas syöminen, heinän uittaminen juoma-astiassa, pään heittely ja kuolaintuntuman ongelmat voivat viitata kipuun hampaissa mutta niiden puute ei ole tae siitä, ettei suussa voisi olla ongelmia.

Hevosen hampaiden anatomiaa

Hevosen hampaiden anatomiaa on esitelty kuvassa 1. Hevosen erikoispiirteenä on jatkuva hampaan puhkeaminen (hypsodontti hampaisto). Siinä hampaassa on ikenen alla pitkä reservikruunu, joka työntyy muutaman mm. vuodessa kohti suuonteloa ja samalla hampaan varsinainen kruunu, eli osa joka on nähtävissä suun puolella, kuluu purupinnaltaan samaa vauhtia. Näin ikenen alla oleva osa hammasta lyhenee jatkuvasti hevosen eliniän aikana. Hevonen vaihtaa etuhampaat ja 3 etummaista poskihammastaan noin 2-4 vuoden iässä, takimmaiset 3 poskihammasta puhkeavat suoraan pysyvinä hampaina. Hevosen hammaslomassa, etenkin oreilla, voi olla kulmahampaat ja sudenhampaat, joista jälkimmäiset poistetaan usein jo varsana, jotta ne eivät aiheuttaisi ongelmia kuolaintuntuman kanssa jatkossa.

Kuva 1: Hevosen poskihammas: 1. Kruunu (ikenen yläpuolinen osa), 2. Reservikruunu (ikenen alla, työntyy vähitellen esiin, kun hampaan kruunu kuluu), 3. Juuri, 4. Ydinkanava eli pulpa (tai oikeammin tätä peittävä tummaksi värjäytynyt hammasaines: ydinkanava on noin 2-10 mm hampaan pinnan alla, 4-6 kpl/hammas), 5. Infundibula (”jyväkuoppa”), 6. kiillepoimu

Kiillepiikit

Kiillepiikit muodostuvat, kun hammas kuluu purupinnaltaan ja hampaan kovin aine, kiille, kuluu muuta hammaskudosta vähemmän muodostaen teräviä kohoumia ylähampaissa posken ja alahampaissa kielen puolelle. Terävät piikit aiheuttavat helposti limakalvovaurioita hevosen poskiin ja kuolaimen aiheuttaman paineen vuoksi suupieliin, joten niiden tasoittamisella voi olla suuri merkitys hevosen hyvinvoinnille. Kuolaimet ja niiden käyttö voivat aiheuttaa hevosen suussa suuriakin ongelmia, ja kuolaimen sopivuutta voidaan arvioida hammashoidon yhteydessä mm. Hammasloman mittauksen avulla. Raspauksessa pyritään kuitenkin tasoittamaan vain suurimmat terävyydet eikä purupintoja tasoiteta rutiinisti, sillä niiden epätasainen muoto auttaa hevosta korsirehun pureskelussa. Raspaamalla voidaan tasoittaa tarvittaessa myös purentaa, sillä hoitamattomana hevosen purentavirheet (esim. ylikorkeat hampaat eli ns. koukut tai porraspurenta) pahenevat ajan kuluessa ja johtavat vääjäämättä mm. diastemojen (liian suuret hammasvälit) syntyyn. Ei ole normaalia, että hevonen on syömätön raspauksen jälkeen, tällöin hampaissa on piikkien lisäksi muutakin ongelmaa, tai hampaita on raspattu liikaa.

Ientulehdus

Hevosen suun yleisin sairaus on hampaan kiinnityskudoksen sairaus, ns. ientulehdus. Usein sen taustalla on suurentuneet hammasvälit, diastemat, joihin alkaa pakkaantua rehua (kuva 2.). Tämän seurauksena ientaskut syvenevät ja tulehtuvat, tulehdus vaurioittaa hampaan kiinnityskudoksia ja voi pahimmillaan yltää hampaan juurialueelle saakka. Diastemojen taustalla on usein purentavirhe, jolloin liiallinen purentarasitus painaa hampaita pois paikoiltaan, jolloin rehun kertyminen hampaiden väliin tai ientaskuun alkaa. Hammasvälit voivat suurentua myös periferisen karieksen (kts. alla) seurauksena tai hampaat voivat synnynnäisesti puhjeta liian kauas toisistaan tai väärään asentoon. 

Tilan hoitona on hammasvälien ja ientaskujen puhdistus, jolloin ientasku voi alkaa kasvaa umpeen. Joskus apuna käytetään joustavaa paikkamateriaalia estämään rehun kertymistä puhdistettuihin ientaskuihin tai hammasväliä poraamista avarammiksi, jolloin rehu ei pakkaudu väliin niin tiukasti. Hoito joudutaan usein toistamaan muutaman kuukauden välein joitakin kertoja. Tärkeää on myös aiheuttavan syyn poisto, esim. purennan korjaus tai kariesmuutosten pysäyttäminen ruokinnan muutoksilla, mikäli mahdollista. Suun huuhtelu ja pehmeä lehtevä korsirehu voivat edesauttaa paranemista.

Kuva 2: Diastemat: hevosen hammasväleihin on pakkautunut korsirehua.

Karies

Hevosella on kahdentyyppisiä kariesmuutoksia: infundibulaarikaries ja perifeerinen karies. Infundibulaarikaries on klassinen ”reikä” hampaassa. Infundibulaarikarieksen taustalla on nykykäsityksen mukaan hampaan kehitysvaiheessa puutteellisesti hammassementillä täyttynyt infundibula. Kun tällainen kolo hampaan kuluessa saavuttaa hampaan pinnan, alkaa sinne pakkautua rehua, joka alkaa käydä ja bakteeritoiminnan seurauksena karies voi lähteä etenemään. Lieväasteisina infundibulaarikaries ei vaadi toimenpiteitä, mutta pitkälle edennyt kariesmuutos syö hammasta niin paljon, että hammas saattaa lopulta haljeta tai karies pääsee etenemään hampaan ydinkanaviin. Tämän ehkäisemiseksi pitkälle edenneitä tai nopeasti eteneviä kariesmuutoksia suositellaan paikattavaksi. Paikkaus suoritetaan seisovalla hevosella ja nämä paikat kestävät hampaissa usein vuosia.

Toinen karieksen muoto, periferinen karies, tarkoittaa sitä, että hampaan pintakerros alkaa syöpyä. Lieväasteisena tämäkään muutos ei vaadi toimenpiteitä tai haittaa hevosen hyvinvointia. Pidemmälle edenneenä karies saattaa kuitenkin alkaa leventää hammasvälejä johtaen diastemojen syntyyn tai alkaa syövyttää purupintaa. Vaarana on hampaan ydinkanavien vaurioituminen ja hampaan tuntoherkän kudoksen, dentiinin paljastuminen. Tämä voi aiheuttaa hevoselle hammaskipua. Myös periferisen karieksen aiheuttamia muutoksia voi hoitaa paikkaamalla/pinnoittamalla, mutta näissä tapauksissa paikkoja joudutaan uusimaan hampaisiin aika-ajoin. Tärkeää olisi kuitenkin miettiä onko hevosen ruokinnassa kariekselle altistavia tekijöitä ja poistaa ne, mikäli mahdollista. Periferisen karieksen aiheuttavia tekijöitä ei vielä tunneta tarkasti, mutta rehun korkean sokeripitoisuuden ja matalan pH:lla ajatellaan altistavan sille. Kariesmuutosten etenemisen on myös useissa tapauksissa mahdollista pysäyttää huuhtelemalla hevosen suuta säännöllisesti vedellä ja klorheksidiini-suuhuuhteella.

Muut vauriot

Suun tutkimuksessa saatetaan havaita myös muita hampaiden ja niiden ydinkanavien vaurioita. Ydinkanavan vaurion taustalla voi olla hammasmurtuma, joka on ulottunut ydinkanavan alueelle, hampaan juurialueen tulehdus tai esimerkiksi lämpövaurio liiallisesta raspaamisesta. Vaurioituneita ydinkanavia voidaan nykymenetelmin juurihoitaa ja esimerkiksi murtuneita etuhampaita voidaan säästää poistolta juurihoidon avulla. Mikäli hampaan juurialueella on voimakkaat tulehdusmuutokset, tai hammas on esimerkiksi haljennut, on ainoa hoitovaihtoehto usein hampaan poisto. Hampaanpoistot pystytään nykypäivänä hoitamaan lähes aina seisovalla hevosella rauhoituksessa ja puudutuksessa. Hevosen poskihampaan poisto on kuitenkin aina suuri toimenpide, johon liittyy komplikaatioriskejä, mm. paranemisen viivästyminen mikä saattaa pitkittää toipumisaikaa ja tuoda lisäkustannuksia.

EORTH

Vanhemmilla hevosilla on oma etuhampaisiin (ja joskus kulmahampaisiin) vaikuttava sairautensa EORTH (kuva 3), jossa hampaiden juuret alkavat joko syöpyä tai kasvattaa voimakkaasti uutta hammasainesta. Lisäksi juuret tulehtuvat. Ulospäin nähdään ikenissä pistemäisiä märkäeritteen purkautumisreikiä, ikenet vetäytyvät ja voivat alkaa pullottaa ja hampaiden asento voi muuttua. Tila on hevoselle kivulias ja ainoana hoitovaihtoehtona on sairastuneiden hampaiden poisto. Vaikka toimenpide kuulostaa radikaalilta, on hevosen huomattavasti parempi olla ilman kipeitä hampaita ja jopa laiduntaminen onnistuu hyvin ilman etuhampaita.

Kuva 3: EORTH: Hevosen etuhampaiden ikenet pullottavat, ovat vetäytyneet ja niissä on nähtävissä pistemäisiä märkäeritteen purkautumiskanavia. Hampaat ovat normaalia pystyasentoisemmat vanhalle hevoselle.

Soile Pakkanen, hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, ELT, AitoVet, 2020